Yritys

Yritys

Para Ti kuuluu yhtenä osana monialan perheyritykseemme (European Wrapping Ltd. Oy).

Toimintamme alkoi vuonna 1998 Espanjasta. Olimme jo ennen kyseistä vuotta myyneet yrityksessämme koruja useamman vuoden. Olimme hankkineet korut Espanjassa toimivalta suomalaiselta koru-tukulta.

Vuonna 1998 kyseisen korutukun omistaja halusi myydä yrityksensä meille. Ja tähän kauppaan lähdettiin suurella innolla. Ensimmäiset vuodet toimimme korualan tukkuna Costa del Solin Fuengirolassa. Asiakkaitamme olivat kultasepänliikkeet, vaate-putiikit, golf-kentät eri puolilla Espanjaa. Myös Suomesta meille tuli tukku-asiakkaita.

Kiersimme aktiivisesti tärkeimmillä muotialan messuilla eri puolilla Espanjaa. Kokemusta karttui myös paljon eri kansalaisuuksien välisistä eroista kulutus-tottumuksissa.

Samaan aikaan Coleccion Para Ti-koruja myytiin Kirkkonummen liikkeessämme (Jorvaspuodissa).

Vuonna 2006 avasimme ensimmäisen oman Coleccion Para Ti-liikkeen Espoonlahden Lippulaivan kauppakeskukseen. Meillä on aivan ihana asiakaskunta Espoossa. Siellä on muutenkin niin kodinomainen tunnelma.

Suomessa olemme myös kiertäneet tärkeimmillä alan messuilla joka vuosi.

Laukut ja vaatteet tulivat aktiivisesti mukaan valikoimaamme siinä 2008 paikkeilla. Siihen asti olimme myyneet lähes tulkoon ainoastaan laadukkaita puku -ja muotikoruja.
Nykyisin meillä on kolme liikettä Suomessa. Vähittäisliikkeemme sijaisevat edelleen Ison Omenan kauppakeskuksessa ja Kirkkonummella. Tukkuliikkeemme sijaitsee Janakkalassa.

Janakkalan liike toimii myös tärkeimpänä tavaran jakelupisteenä. Tällä hetkellä asiakkaita käy liikkeessämme eri puolilta Suomea. Sijainti on todella hyvä. Vain tunnin ajomatkan päässä monista suurimmista kaupungeista.